Noniin, kylläpä tässä on taas saanut ruoskia itseänsä ja melkein hakata päätä seinään. Ei voi muuta sanoa kuin että voihan vitoset!! Tämän viikonlopun saldona siis kolme vitskaa ja yliaikanolla. Siis YLIAIKAnolla, kyllä! Että voi ottaa päähän.
Nonniin, kootut selitykset tulossa...Jospa se, että kirjoitan nämä muistiin, auttaisi minua siinä, etten enää koskaan toistaisi noita juttuja. Lauantain radat oli tosi kivoja, tuomarina Minna Väyrynen ja radat siis jotenkin tosi loogisia ja sai oikein miettiä moneen kohtaan, että minkä monesta hyvästä ohjausvaihtoehdosta valitsisi. Ekalta radalta ansaittu vitonen, kun mulla meni pupu pksyyn ja ajattelin, että enpä ehdikään tekemään valssia tässä, kun koira tulee niin lujaa. Pyh, vielä mitä! Videolta näkyy, että aivan hyvin olisin saanut valssin siihen pyöräytettyä ja siten koiran putkeen. Nyt siis jätin sen tekemättä ja yritin leikkaamalla viedä koiran putkeen. Se ei tässä tilanteessa toiminut ja Minni ajautui putken ohi. Hetken tuomari oli miettinyt nostaako kättään, mutta kyllähän se kai kielto sitten oli. Että näin. Mutta muuten rata onnistui hyvin (lukuunottamatta puomilta varastamista...tästä lisää myöhemmin) ja erityisesti pakkovalssi kepeille oli hyvä.
Tokalla radalla sössin sitten keppien lopussa, jossa piti tehdä valssi. Lähin pyörittämään valssia aavistuksen liian aikaisin (kepit suoritettiin tyhjään ja mahdollisesti siellä putken pääkin vähän houkutteli koiraa) ja Minni tuli toiseksi viimeisestä välistä pois. Otin kepit sitten ihan alusta asti uudelleen ja sain sitten onnistuneen valssin. Loppurata meni ohjauksellisesti hyvin, mutta puomilla oli jo ekaa rataakin enemmän juoksukontakti...ei hyvä...
Sunnuntaina jatkettiin Minna Räsäsen radoilla ja paljon kinkkisemmiltä heti kuviot vaikuttivat. No, eipä mittään, ratahan alkoikin rullaamaan hyvin kunnes päästiin puomille ja oi laukan ja vauhdin hurmaa, Minni räväyttää puomin alastulolta pois ottamatta kontaktia! Jotenkin siinä tohinassa en tajunnut, enkä kyllä huomannutkaan kun olin selin koiraan, että olisin voinut palauttaa kaverin takas siihen kontaktille vaan jatkoin sitten vaan rataa eteenpäin huomatakseni että muita virheitä ei tullut. Eli kontaktivitska alkoi ottaa päähän vieläkin enemmän. Moni voi sanoa, että koiran moka, koska koiran pitäis osata tuo, mutta minä en tässä tapauksessa allekirjoita sitä. Se oli täysin MINUN moka. Olen antanut Minnin loikkia miten sattuu pois kontakteilta kisoissa ja vapauttanut sitä milloin äänellä, milloin liikkeellä, milloin miten vain. Eli koiralla ei vain enää ollut tajua miten tää homma menee. Liikaa kisoja versus liian vähän kontaktien palautusta. Tästä sen nyt sain. Opetus minulle. En ole ollut tarpeeksi johdonmukainen, vaan olen vaan posotellut radalla eteenpäin enkä huolehtinut kontakteista. Niin väärin. Tästä voi ja pitääkin itseään ruoskia. Eli mitä on luvassa tulevaisuudessa? No, ainakin kontaktitreeniä. ;)
Puuh. Puhaltelun jälkeen taas ajatusten kasaaminen ja uuteen rataan tutustumaan. Melkoista krumeluuria oli viikonlopun ainoalla hypärillä, eikä se tässä nyt edes ollut se pahin juttu, vaan se, että ihanneaika oli repäisty jostakin Marsista! :P Medeissä ilmeisesti kukaan ei päässyt aikaan, maxeissa muutama. Yritän lohduttautua sillä, että me suoritettiin rata virheettömästi, mutta sitä yliaikaa tuli siis 2,68 sekuntia. Lisäksi lohduttavaa oli se, että moni muukin minun mielestäni nopea ja hyvin liikkuva koira ei päässyt ihanneaikaan.
En ole aiemmin noita aikoja miettinyt ja päätin etten nytkään ala, koska tärkeintä olis ensin saada puhtaita ratoja ja sitten vasta miettiä aikaa. Mutta kyllähän se korpeaa, että jos saat kunnon kiemuraisen radan väännettyä nollaksi, koiran kuitenkin edetessä mukavaa vauhtia, ja tuloksena on yliaikainen nolla! Toki ns. täydellisesti tehdyillä ja ajoitetuilla ohjauksilla olisin varmastikin saanut Minnin kulkemaan kovempaa ja ihanneajan alittumaan, mutta oli tosiaan sen verran tiukkaa vääntöä muutamassa kohtaa että mahdolliseti pari kurvia vähän levahti. Sitä paitsi kolmessa kohtaa tehdyt niistot ei monesti todellakaan ole meille nopeita vaihtoehtoja, mutta valitsin ne nyt kuitenkin, kun ajattelin että siten saan ainakin todennäköisemmin radan virheettä tehtyä. Tähän rataan sisältyi myös mielestäni ihmeellinen koiran nokasta kuljettaminen putkeen (siis minun oma ohjausvalintani! :D), jossa minä pakitin, pidin Minniä hallussa ja etsin samalla putkea. Alkoi naurattaa ihan ääneen, että mitä ihmeen hommaa se tämäkin on. :D
Mutta tämmöistä kai tämä agility on. Niin pienestä kiinni. Jatketaan harjoituksia (ja kohti uusia pettymyksiä...!). Terve!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti